Oikeastaan tämä kirja ei ole luettu vaan kuunneltu... Kirjaan on monia varauksia, mutta kun äänikirja palautettiin eikä se napannut varauksiin kiinni, otin sen itselleni autokuunneltavaksi.

Mustaa lukiessa haittasi eniten se, että kirjaston asiakkaat ja monet tuttavani olivat jo ehtineet kommentoida kirjaa. Puolet ajasta meni siihen, että mietin, miksi joku ihminen ei tykännyt kirjasta ja miksi juuri sen kaverin mielestä kirja oli hyvä...

Nuotion ensimmäinen dekkari kertoo toimittaja Pii Marinista, joka on musta. Rasismi tehdään näkyväksi jokaisessa käänteessä, ehkä jopa liiankin rautalangan kanssa? Piin elämä on sekaisin: avomies on lähtenyt, työpaikka on vaihtunut tv:n iltauutisten ruutukasvosta pieneen kituvaan paikallistoimitukseen ja henkilökohtaisia uhkauksia satelee "neekerille, joka on kehdannut pilata Suomen kansan pyhät puoli  yhdeksän uutiset".

Paikallistoimitukseenkin tulee vauhtia, kun raportoitavaksi tulee harvinaisen järkyttävä murha. Naispuolinen kirkkoherra, joka on ollut viimeisillään raskaana, on puukotettu raasti kuoliaaksi. Murha koskettaa läheisesti myös Piin ainoaa työtoveria, jonka kanssa hän on kyennyt hiukkaakaan ystävystymään.

Asiakkaiden ja tuttavien kommenteista huolimatta minusta kirja oli yllättävän hyvä ja tasapainoinen. Cd:llä lukijana oli Eppu Nuotio itse, ja nautin kovasti hänen äänestään. Englanninkielisyydet riipivät aina tekstissä (pahiten ehkä Therese Vibeke Holstilla, jonka kirjoista muuten pidän kovasti), ja tässä niitä riitti. Tuotesijoittelu ei myöskään innosta - minua ei kiinnosta, kenen vartalosuihketta tupsutellaan suihkun jälkeen pitkin kroppaa. Tautologiaa ja toistoa :) oli, ja se pisti pahemmin korvaan kuin silmään.

Arkipäivän kuvaukset, juonen rakentelu ja eteneminen olivat erittäin hyviä. Lopussa juttu lässähti - ehkä enemmän kuin dekkareissa yleensä, sillä motiivi oli kyllä todella mielikuvituksellinen. Voisin kuvitella nauttivani Nuotion muista romaaneista melkein enemmän - lastenkirjallisuudesta on jo hyviä kokemuksia!

reetta