Alunperin Me Naisissa ilmestynyt - ilmeisesti jatkokertomus - on pieni 50-sivuinen läsy. Kansi on pelkistetyn kaunis, mutta koon vuoksi kirja varmasti katoaa helposti kirjaston hyllyyn. Aiheena on suosittu geokätkentä, johon itsekin työssäni olen törmännyt. On hauskaa etsiä vihjeitä isbn-numeroista ja vanhoista kirjoista!

Anna on juuri muuttanut Porista Tampereelle, ja ikävöi vanhaa kotipaikkaansa. Työ on rutiinia ja tylsistyttää, ystäviä ei ole, eikä yksin ole helppoa lähteä kartoittamaan uutta kotipaikkaakaan. Eräänä iltana baarissa Anna tapaa kuitenkin huskysilmäisen, vaaleatukkaisen ja salaperäisen Alexin, joka antaa lähtiessään naiselle lapun: "Pidetään yhteyttä." Lapussa on kummallinen numerosarja, joka ei tunnu paljastavan mitään. Sattuman kautta numerot osoittautuvat koordinaateiksi, ja peli geokätkennäksi. Anna on välittömästi koukussa.

Luin kirjan odotushorisonttinani Sinisalon fantasia- ja scifituotanto. En odottanut lainkaan sitä, mihin kirja minut heitti. Yöllä en saanut unta, risahdukset kuuluivat liian lujaa eivätkä niskakarvat laskeutuneet koko yönä.

96141.jpg

Reetta