Voi mikä riemu
on potkaista sukset liikkeelle pakkaspäivänä tai juoksuttaa jalkaa
toisen eteen kesäisessä kanervikossa! Marja ei muuta tekisikään,
kulkisi vain luonnossa sen ehdoilla, kaukana kotoa. Ahtaaseen
savupirttiin pitää kuitenkin palata, sillä nuorimman tyttären on
tehtävä osuutensa tuvan töistä. Lehmät pitää hoitaa ja kankaat värjätä,
nutukkaat ommella ja yrtit opetella. Niistä taidoista Marjalle olisi
vielä paljon onnea elämässä, Anna-äiti tietää.
Marja seisoo
usein mäen harjalla ja katselee pohjoiseen. Kuinka kauas suurta
maailmaa riittää ja keitä sieltä löytyy, hän miettii. Entä mitä on
taivaanrannan takana Lapinmaassa, missä mäet laskeutuvat toistensa
uumille yhä sinisempinä ja salaperäisempinä?
Sinne Marja päätyy:
Lapinmaahan, kotasavun tuoksuun, porotokkien, lumisten tunturinkupeiden
ja kesäisten kalamaiden maahan. Vastassa on Jounin koko suku ja sen
oudon kiehtovat tavat ja taiat. Mukanaan Marjalla on salaisuus, joka
tekee hänestä yhtä aikaa voittamattoman ja haavoittuvan.
Alku oli hiukan puuduttavaa, koska olin jo lukenut sen edellisestä osasta, tällä kertaa kerronta oli vain Marjan näkökulmasta. Mutta kun Marja lähti Jounin mukana Lappiin, aloin lukea henkeäni pidätellen! Jos mahdollista, tämä osa oli vielä kiehtovampi kuin ensimmäinen, mikä on Marjan salaisuus?? Sain aavistuksen sieltä, toisen täältä, ja lopussa itkin jälleen toivoen että kolmas osa olisi lukijalle armollisempi.
- nitta
sunnuntai, 16. syyskuu 2007
Kommentit